tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kevään 2014 taidepalvelupilotit Satakunnassa ja Pirkanmaalla


- Viisi väriä monotypialla ja tasapainolautamaalausta


Kolmio-hankkeen viimeiset pilotit toteutetaan 1.3.-15.5.2014 Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä sekä Ikaalisissa Jyllin Kodeilla. Taidepalvelupilottien tavoitteena on kerätä tietoa ja kokemusta asiakkaiden palvelukokemuksesta ja kehittää erityisesti kuvataidesisältöisiä työpajoja palvelumuotoilun avulla asiakaslähtöisemmiksi.

Työpajat toteutetaan taiteilija-tuottaja sekä hyvinvointiteknologia tiimin yhteistyönä.
Hyvinvointiteknologian mukaan ottamisella tavoitellaan uusien helppokäyttöisten luovuutta aktivoivien sovellusten testailua taiteen tarjoamassa matalankynnyksen toiminnassa.

Kankaanpään kuntoutuskeskuksella toimintaa ollaan aloitettu kuvataiteen kouluttavasta näkökulmasta. Suuri osa Kuntoutuskeskuksen asukkaista on vielä työelämässä toimivia kuntoutujia, joille kuntoutusjakso on myös hyvä tilaisuus oppia uusia taitoja.  Perinteiset taidesisällöt lyhytkurssien muodossa työpajojen sisältönä ovat toimineet asiakasnäkökulmasta kiitettävästi.

Asetelmamaalauksen asiakastyö Kuntoutuskeskukselta


Kuntoutuskeskuksella keväällä aloitettuja sisältöjä ovat : Still Life-asetelmamaalaus, akryylimonotypiaa sekä tasapainolautamaalausta mobiililaitteilla.

Jyllin Kodeilla rakennetaan väreihin pohjautuvaa viiden hoivakoti-yksikön tarinaa monotypialla sekä animaatiolla. Molemmissa paikoissa tuotetaan myös lisää hyvinvointiteknologia-työpajoja.


Materiaaliosiossa työpajamateriaaleja.


Monotypian asiakastyö Kuntoutuskeskukselta


Monotypian asiakastyö Kuntoutuskeskukselta

HYVINVOINTITEKNOLOGIAN TYÖPAJA TULOSSA KUNTOUTUSKESKUS KANKAANPÄÄ
19.3.2014 KELLO 18.00-20.00



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti