tiistai 21. toukokuuta 2013

Värinää ja ulospäin suuntautuvaa taidetta


KOLMIO- hankkeen Satakunnan piloteista ovat vastanneet tuottaja Saija Mustaniemi, kuvataiteilijat Carita Ahlqvist, Jaana Häivälä , Marjut Silvennoinen sekä säveltäjä Jukka-Pekka Lehto. Molemmissa Onnikodin sekä Kuntoutuskeskus Kankaanpään piloteissa oli mukana myös sosiaali- ja terveysalan toimijoita Samkin Soteekki- palvelusta sekä kuvataiteen opiskelijoita.

Pilottien toiminta käynnistyi marraskuun lopulla 2012 ja päättyi huhtikuussa 2013. Pääsisältönä oli tuottaa kuvataidetta, musiikkia sekä hoiva- ja hoito-osaamista yhdistävää asiakaslähtöistä toimintaa jämijärveläisessä palveluasumisyksikkö Onnikodissa sekä Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä.

Aihetta lähestyttiin monipuolisesti tarjoten noin puolen vuoden taide- ja musiikkisisältöistä työpajarupeamaan molempiin paikkoihin. Yhteensä eri sisältöisiä ja muodoltaan moninaisia työpajoja toteutettiin noin 30.

Onnikodin sekä Kuntoutuskeskuksen työpajoista saatu palaute on ollut erinomaista, niin asiakkailta kuin myös asiakkaan asiakkailta. Kokonaisuudessaan Satakunnan pilotteihin ja niiden tapahtumiin on osallistunut noin 250 henkilöä. Määrä on huomattava.


kuva: Tatu Puukko
Kuvassa tuottaja Saija Mustaniemi, Onnikodin johtaja Anne Lax sekä toinen työpajaohjaaja Marjut Silvennoinen kukittavat Värinä näyttelyn avajaisissa tekijöitä. Avajaisvieraita oli saatu kiitettävästi paikalle Kankaanpään taidekoulungalleriaan. Palveluasumisyksikkö Ondinnikodin asukkaita/taidenäyttelyn taiteilijoita paikalla oli noin 15. 

kuva: Tatu Puukko
Kuvassa Onnikodin toiminnnanjohtaja Anne Lax. Lax  oli tyytyväinen kolmio-hankkeen antiin ja toivoi jatkoa.

kuva: Tatu Puukko
Onnikodin asukas, Jouko Huhtamaa poseeraa oman teosinstallaationsa ”teräväitymisen” edessä. Joukon teos on valmistunut parin vuoden aikana ja käsittää noin 400 puuvärein tehtyä viivasommitelmaa. Kolmion aikana Joukoa kannustettiin jatkamaan taidettaan ja näyttelyyn toteutettiin (Saija Mustaniemi) myös videoteoksen (Midyssa) jossa animoituna on noin 400 uniikkia Joukon teosta. Säveltäjä Jukka-Pekka Lehto tarjosi teokseen musiikin.


Akryyli/kollaasimaalauksia onnikotilaisten tekemänä.


Onnikotilaisten yhdessä tekemä mosaiikkimaalaus, jossa jokaisella oma erilainen laululintu. 


kuva: Carita Ahlqvist
Kuvassa (työhuoneella) Kolmiotyöpajoissa asiakkaiden ja ohjaajien kokoama Marjotar- kipsinauhaveistos joka päivystää muistona Kolmiohankkeesta kuntoutuskeskuksen vanhassa puhelinkoppitilassa.  


Taisto Näräsen teos huonetoveristaan. Taisto on tehnyt myös taidokkaat kehykset.


 Työpajaohjaajien ottamia muotokuvia onnikotilaisista omassa huonetilassaan. 


Onnikota: Onnikotilaisten yhdessä rakentama maja tekstiilistä, liisteristä ja printatuista, itse ottamistaan valokuvista. Installoitu galleriatilaan.


150 x 150cm onnikotilaisten yhteismaalaus/kollaasi. Teoksessa räkättiverkkoa ja vanhoja vaatteita.


kuva: Tatu Puukko
Onnikodin päiväasukas Taisto Näränen teostensa ”taistot” edessä taidekoulun galleriassa. Taisto työskenteli Kolmio-hankkeen aikana öljypastellein. Taiston herkät muotokuvat saivat paljon ihailevia kommentteja. 

kuva: Tatu Puukko
Onnikodin asukas Timo Narvi innostui Kolmio-hankkeen aikana valokuvauksesta. Timo pääsi työpajoissa kokeilemaan mm. Polaroid-kameralla kuvaamista. Timon taustalla Timon teokset ”kuvatekstit” joissa yhdistetty valokuvaa ja Timon omaperäistä kirjoitusta. 


kuva: Saija Mustaniemi
Kuvassa säveltäjä Jukka-Pekka Lehto ohjastamassa Kankaanpään musiikkiopiston oppilaita Onnikodin värinä-konsertissa. Onnikodin asukkaat tuottivat kokeellista musiikkia myös itse mm. Sellofaanilla, puukapuloilla, viinilaseilla ja lasikuulilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti