maanantai 19. marraskuuta 2012

Onnikodin työpajoissa valmistuu laululintuja

Onnikodin ensimmäisessä ja toisessa työpajassa asukkaat muovailevat oman laululintunsa Das massasta. Laululintu saa kuivumisen jälkeen (n. 3‐12h) värikkään, käsin maalatun sulkapeitteen. Linnuille suunnitellaan myös sopivaa konserttipuuta, jonka materiaalina on mahdollista käyttää helppoa mosaiikkiteknikkaa. Puun rakentaminen tapahtuu myöhemmissä työpajoissa.

”Laululinnut ovat muiden varpuslintujen tapaan maalintuja. Laululinnuissa on huomattavaa vaihtelua, mikä merkitsee rakenteen ja elintapojen monipuolista sopeutumista erilaisiin ympäristöihin. Laululintuja voi tavata ympäri maapallon. Alalahkoon kuuluu monia taitavia laulajia. Laululintujen laululla on suuri merkitys ja sen voidaan olettaa esittäneen huomattavaa osaa näiden lintujen kehityksessä nykyiseksi valtaryhmäksi. Laululintujen laulu ei ole pelkästään ilman puhaltamista äänielimistöstä, vaan aivojen kontrolloimaa, hyvin kehittyneellä kurkunpäällä lihastoiminnan avulla aikaansaatua ääntelyä.” Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Laululinnut

Onnikodin työpajat 1. ja 2.


Torstai 22.11 klo 14.30‐ 16.30

Torstai 29.11 klo 14.30‐ 16.30


Työpajan materiaalit: Das massa, Deka värit, Deka lakka.

Ohjaajat: Marjut Silventoinen sekä Jaana Häivälä.

Lisätiedot

Saija Mustaniemi
saija.mustaniemi@samk.fi
0447109801

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti